23.3.2013

Vadelmaleivokset

Vadelmaleivoksia mokkapalojen ja Aleksanterin tapaan :)
Tarkoituksena alunperin oli tehdä mansikkamokkapaloja, mutta suunnitelmat muuttuivat leivoksiksi. Pohja on siis mokkapaloihin kuuluva pohja, välissä moussea ja päällä Aleksanteri-leivoksen marmoroitu kuvio, mutta tomusokerikuorrutteella.


Päällinen on tomusokeri-mehu kuorrutetta ja raidat taloussuklaata. Päällinen värjätty vaaleanpunaisella pastavärillä.

Kuorrute:
n. 1/2 pakettia tomusokeria
mehua/vettä
(mehua, tai vettä sen verran että kuorrutteesta tulee juoksevaa)

Pohja:
4 munaa
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl sulaa voita
1,5 dl maitoa


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja siivilöi vaahtoon varovasti sekoittaen. Lisää maito ja voi ja sekoita varovasti taikinaan. Levitä tasaiseksi kerrokseksi reunalliselle leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 175 asteessa n. 20 minuuttia. Anna jäähtyä.


Leikkaa jäähtynyt pohja kahtia ja toinen puoli kostutetaan mehulla ja sen päälle tulee vadelmahilloa ja vadelmamoussea. Kumoa toinen puoli moussen päälle ja kostuta ja laita pieni tartuntakerros vadelmahilloa.
Anna jähmettyä jääkaapissa ja kuorruta.



Näin teet marmori-kuvion leivoksien päälle:
Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään ja sulata suklaa. Tehdäksesi marmori-kuviota on tärkeää, että tomusokeriseos ja suklaa ovat kummatkin juoksevaa yhtä aikaa.
Kaada kuorrute leivospohjan päälle ja levitä se tasaisesti paletilla, tai muulla lastalla. Heti tämän jälkeen pursota suklaata yhdensuuntaisesti tomusokerikuorrutteen päälle ja vedä eri suuntaan paletin kärjellä, tai grillitikulla viivat toisin päin pinnalle. Marmorointi on onnistunut kun saat kuvion eikä grillitikusta jää näkyviä vetojälkiä kuorrutteeseen, vaan suklaa sulautuu kuorrutteen joukkoon.
Marmorointi on vaikeampi tehdä pomadalla, varsinkin jos se ei ole oikeassa lämpötilassa :)

2 kommenttia:

  1. Kiva blogi, toivottavasti jatkat postaamista vielä! ;) On hauska seurata myös, millaisia leipomisia yms. teette koulussa :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä jatkan postaamista heti tämän kuun lopussa kun palaan työharjottelusta Italiasta! :)

    VastaaPoista